Sadut

1. Jättien maailmassa

(kolmen sadun kesto yhteensä 32min.)
 
Poika joka söi kilpaa peikon kanssa (kesto 17min.)

Pohjoismainen kansansatu rohkeasta pojasta, joka lähtee metsään kilpailemaan suuren peikon kanssa. Tarina kertoo, miten nuorin veljeksistä on nokkelin ja päihittää itseään suuremman jätin.

Huom! Tämä on perinteinen kansansatu. En ole muuttanut tekstiä, vaan luen kuten se on kirjoitettu. Lopussa peikko hölmöyksissään ottaa hengen itseltään. Suosittelen, että vanhemmat kuuntelevat ainakin sadun lopun ennakkoon.

Jättiläinen ja suutari (kesto 7min.)

Jättiläinen on päättänyt lähteä pahantekoon läheiseen kylään. Matkalla hän kuitenkin tarvitsee matkaohjeita, joita hän saa vastaantulevalta suutarilta.

Huom! Tämä satu on suoraan Eric ja Lucy Kincaidin kirjasta. En ole muuttanut tekstiä, vaan luen kuten se on kirjoitettu. Sadun alussa jättiläinen uhoaa patoavansa joen ja sanoo: “kun joki tulvii, se hukuttaa alleen jok’ikisen elävän olennon kylässä”. Mitään pahaa ei sadussa kuitenkaan tapahdu ja se on hyvin viihdyttävä kertomus oveluudesta. Suosittelen, että vanhemmat kuuntelevat sadun ennakkoon.

Takaa-ajo (8min.)

Eräänä aamuna Islannissa köyhän pariskunnan Bukko-lehmä on kadonnut. Perheen rohkea Karl poika lähtee etsimään kadonnutta lehmää ja eksyy vahingossa jättien maille.

 

2. Grimmin sadut I

(kolmen sadun kesto yhteensä ??min.)

 

Holle-muori (kesto 9min.)

Satu kauniista ja ahkerasta tytöstä sekä hänen laiskasta ja rumasta sisarpuolestaan, jotka kumpikin vuorollaan palvelevat salaperäistä Holle-muoria

 
Tittelintuure (kesto 10min.)

Klassikkosatu köyhästä myllärintyttärestä, jonka pitää muuttaa oljet kullaksi. Tyttö saa avukseen erikoisen pienen miehen, joka pystyy tekemään ihmeitä. Lopulta myllärintytär joutuu kuitenkin ongelmiin, kun auttaja vaatii palkkiotaan.

Huom! Tämä on perinteinen satu. En ole muuttanut tekstiä, vaan luen kuten se on kirjoitettu. Sadussa mainitaan sana kuolema ja Belsebuubi. Tarinan loppu ei ole se perinteinen, vaan tässä Tittelintuure vain lentää tiehensä. Suosittelen, että vanhemmat kuuntelevat sadun ennakkoon.

Susi ja seitsemän pikku kiliä (Tulossa pian)

 

3. Loitsujen ja taikojen melskeessä

(kolmen sadun kesto yhteensä ??min.)

 

Loitsujen kirja (kesto 8min.)

Jaakko on päässyt töihin noidan oppipojaksi. Hänen tehtävänsä on vaatimaton. Jaakko siivoilee noidan erikoisia välineitä. Eräänä päivänä noita kuitenkin unohtaa lukita arvokkaan loitsujen kirjansa ja oppipoika pääsee tätä tutkimaan. Tämä teksti on mukava toisinto vanhasta velhon oppipoika-tarinasta.

Huom! Tämä satu on suoraan Eric ja Lucy Kincaidin kirjasta. En ole muuttanut tekstiä, vaan luen kuten se on kirjoitettu. Sadussa mainitaan sanat paha henki ja pikku piru. Tekstissä ei ole muuta erikoista ja se on hyvin opettavainen ja mielenkiintoinen tarina. Suosittelen, että vanhemmat kuuntelevat sadun ennakkoon.

Kaksi noita- ja velhotarinaa tulossa tähän lisää

 

Mitä muita satuja haluatte kuulla? Toivomuksia otetaan vastaan.